Eilen pitkästä aikaa käväistiin No-How treeneissä Tuusulassa. Treenit eivät alkaneet hyvin. Cami on tylsistynyt jatkuvaan treenien toistoon. Nina-kasvattaja puhui minun ja Heikin, Camin siskon omistajan kanssa meidän koirista ja niiden luonteesta. Camin sisko, Emma, on vautia täynnä. Se tekee liikkeet kauhealla innolla, toisin ku Cami. Nina oli salaa käynyt meijän treenejä seurailemassa maunulassa ja antoi palautetta meijän harjottelusta sun muusta. Nina kertoi Camin ja Emman olevan aivan ääripäät luonteeltaan. Emma on vauhtia täynnä, jonka kanssa voi harjoitella paljon, mutta toki maltilla ettei siitä tule liian innokas. Ja taas Cami tarvitsee todella pieniä toistoja treeneissä sekä niiden välillä tulis pitää kolmen päivän taukoja, edes keppiä ei sille taukopäivien aikana saa heittää. Eli siis meijän treenikuviot sai aivan toisen käänteen. Palkitsemismuoto on patukka, sillä se ollaan jo todettu kiinnostavammaks, ku nami. Kolmen päivän treenittömät päivät pitää pitää, jotta treeni pysyis Camilla mielekkäänä ja sika kivana asiana.
Kokeiltiin Camin kanssa uutta treenimuotoa heti tuusulassa ja se toimi! Patukalla leikittiin saalisleikkiä, eli sitä maassa heiluteltiin, jolloin Cami sai sen ja vetoleikin jälkeen patukka hiljaa riistettiin ja nopea seuraamis-liike sen jälkeen. Cami oli ku toinen koira, se oli aivan into piukkana ja suoritti liikkeitä valtavalla innolla, jee! :) hahah Ninan alottaessa kertomaan Emmasta ja Camista ajattelin jo Ninan sanovan ettei Camista "valitettavasti" tule PK-koiraa. Olin hetken aivan maassa, kunnes meille sanottiinki, että meistä tulee vielä tosi hyvät, kunha treenitapaa muutetaan Camille mielenkiinotsemmaks:)
Treenipäivä oli mahtava! Tuttuun tapaan pääs taas nauraa kaikelle tyhmälle. Kaijan (maunulan treenipitäjä) kanssa taas naurettiin niin tyhmille jutuille, pelkkä katse riittää, ni tajuu mitä toinen ajattelee, "PAKSU-KAIJA". Taidetaan molemmat olla vähän blondeja haha. Ja pääsinhän taas pommittamaan Ninaa kaikilla kysymyksillä, ku niitä vaan tulee!
Muutaman viikon kuluttua on meijän eka näyttely Hämeenlinnassa. Ilmotan Camin myös 8.8 erikoisnäyttelyyn tuomarinkylään, aika jännää. Ei muuta ku hippulat vinkumaan ja lämpimiä päiviä odottelemaan!
blogi unholaan
12 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti